perjantai 29. elokuuta 2014

Kirja-arvostelu: Gun Machine - Warren Ellis

3/5 pistettä - rikos, poliisi, toiminta - noin 310 sivua - julkaistu vuonna 2013 - EI suomennettu - kustantanut Mulholland Books - kirjastolaina

Warren Ellis on tullut tunnetuksi sarjakuvillaan, erityisesti Transmetropolitanista ja Redistä, josta on tehty kaksi Bruce Willisin tähdittämää elokuvaa. Gun Machine on Ellisin toinen romaani, ensimmäisen ollessa Crooked Little Vein. Ellisiltä ei ole suomennettu kumpaakaan romaania.

Poliisi John Tallowilla on huono päivä. Hän saa parinsa kanssa hälytyksen, jonka mukaan kerrostalon käytävillä heiluu alaston mies haulikon kanssa. He saapuvat paikalle ja ennen kuin ehtivät rauhoittaa miestä, Tallow saa parinsa räjähtäneet aivot kasvoilleen. Tallow on viittä vaille valmis tutkijoiden saapuessa paikalle, mutta sitten he löytävät talosta oven, jota eivät saa auki. Poliisit murtavat seinän ja löytävät kauhukseen asunnon, jonka seinät ja lattiat ovat täynnä aseita, satoja sellaisia. Kuka mielipuoli oikein on tehnyt tämän ja miksi? Ongelma, jonka jokainen haluaa kadottaa maan päältä, jää Tallowin ongelmaksi, ja hänellä on kiire.

Gun Machine alkaa todella vakuuttavasti ja siinä on yksi mielenkiintoisimmista lähtökohdista pitkiin aikoihin. Luja aloitus lupaa loistavasta menosta, mutta pian käy ilmi, että vaikka Ellis osaa kirjoittaa, on kirjan tasapaino täysin päin metsiä. Kirja on poliisidekkari, jota on höystetty lukuisilla eri alagenreillä, joista yksikään ei pääse tarpeeksi pitkäksi aikaa parrasvaloihin, ennen kuin se jo vaihtuu toiseksi. Ellis kirjoittaa hauskaa huumoria, mutta jatkaa siitä lähes nihilistisellä pahuuden kuvauksella, jossa koko New Yorkia terrorisoidaan. Tästä siirrytään fantasian ja taikuuden kosiskeluun, ylilyötyyn toimintaan ja lopulta tapausta käsitellään kuin CSI-jaksossa, kunnes kohtaa todella pitkä seesteinen tauko, jossa vain syödään ja ihmetellään.

Tuo kaikki on liian paljon ja samaan aikaan mitään ei ole tarpeeksi. Tarina on hyvä, mutta se ei ole kunnolla mitään. Gun Machinen tulisi keskittyä muutamaan asiaan, ei saada kaikkea mukaan, ja tämä on kirjan suurin heikkous. Kirja ei ole missään kohti huono, mutta se ei koskaan nouse ok-tason yläpuolelle, ja loppu varsinkin on toimintakohtauksen jälkeen todella antiklimaattinen.

Gun Machine on kirjoitettu napakasti, siinä on paljon modernia kieltä ja hahmot piikittelevät toisiaan kuin sitcomshowssa. Hahmojen kemiat toimivat erittäin hyvin, vaikka ovatkin hieman ylivedettyjä. Kun toimintaa tarvitaan, Ellis saa puserrettua siitä paljon irti. Tätäkään ei ole mitenkään erityisen paljon, jonka voi sitten nähdä huonona tai hyvänä asiana.

Gun Machine tarjoaa kiehtovan lähtökohdan romaanille, muttei onnistu täyttämään tuota lupausta. Se on kaikissa määrin keskinkertainen kirja, jolla on hyvät hetkensä. Epävarmuus tehdä kaikkea sekoittaa pakkaa liiaksi ja saa aikaan varsin samean keitoksen, josta löytyy jämiä kaikesta kanelista chiliin.

Jälkikeskustelu - Sisältää juonipaljastuksia
Bongasin tämän kirjatrailerista, ja täytyy sanoa, että se vei minut mukanaan. Nytkin kun katson sen, voin tuntea lähes kylmiä väreitä kehossani. Ja voi että. Tämä olisi voinut olla jotain niin mahtavaa.



Eniten minua hämmensi kirjan oikea genre: onko se fantasiaa vai ei. Kirja vihjailee pitkin matkaa sisältävänsä fantasiaa ja taikuutta, miten muuten meillä olisi huone täynnä murha-aseena käytettyjä aseita, mutta kun sitä ei sitten ole, on pettymys varma. Odotin lopulta jotain suurta käännettä tai paljastusta, mutta sellaista ei ollut. Loppu tuntuu erityisen karvaalta kaikki huomioon ottaen.

Tämä on näitä harvinaisia kertoja, että ei vain voi sille mitään, miten hyvän lähtökohdan on saatu keksittyä. Minä haluaisin kirjoittaa tästä. Huone täynnä aseita, kaikilla on tapettu joku... kyllä kiitos! Miettikää noita mahdollisuuksia! Kuka psykopaatti tekisi niin? Miksi? Varjele!

Ellis päättää sitten ottaa mukaan intiaanit ja korunpunonnan, joten näin ikään.

Plöh. En minä ole pettynyt, että tämän luin, ihan kivahan se oli. Siltikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti