torstai 10. huhtikuuta 2014

Kirjoittamisesta: Kirjoittajatyypit - millainen sinä olet?

eli mitä kirjoittajatyypit ovat, montako niitä on, mitä niistä voidaan oppi ja miten löydät oman tyylisi

Niin monta kuin on kirjoittajia, on myös tapoja kirjoittaa eikä yksikään ole täysin samanlainen. Näin sanotaan usein ja mitä enemmän on tekemisissä muiden kanssa, sitä enemmän huomaa tämän olevan totta. Jokaisella on omia pikku juttuja, asioita mitä vain he tekevä ja jotka muiden mielestä vaikuttavat järjettömiltä.

Ja kaikesta huolimatta, voidaan sanoa olevan kaksi kirjoittajatyyppiä, joista sinäkin varmasti osut toiseen. Alla selvitetään miksi on hyvä olla tietoinen näistä tyypeistä ja miten niitä kannattaa hyödyntää.

Kirjoittajatyypit
Tämä on ensimmäinen suunnitellusta kolmen tekstin yhteisjutusta, ja nyt aion käydä vain lyhyesti läpi, mitä kirjoittajatyyppejä on. Myöhemmin tulen käymään yksityiskohtaisemmin molemmat tavat kirjoittaa ja selvittää tarkemmin, mitä ne tarkoittavat ja miten niitä kannattaa hyödyntää. Lähdetään kuitenkin siitä liikkeelle, mitkä kaksi tyyppiä meillä on:

Ensimmäinen on suunnittelija, englanniksi outliner.

Toinen tyyppi on seikkailija, englanniksi discovery writer.

Huomioikaa se, että rakkaalla lapsella on monta eri nimeä ja tässä on vain yhdet vaihtoehdot. Esimerkiksi George R. R. Martin käyttää nimitystä arkkitehti ja puutarhuri, nimitykset jotka antavat hyvin elävän kuvan siitä, mistä on kyse. Englanniksi outliner ja discovery writer ovat myöskin hyvin selkeitä tiivistelmiä. Yllä olevat suomennokset tuskin ovat parhaat, eivätkä ainakaan ainoat, mutta näillä nyt mennään. Toisen suomennoksen tarjosi Matti Rönkä vuoden 2013 Helsingin kirjamessuilla: hän puhui saksalaisista insinööreistä ja Jumalan käden ohjaamista.

Suunnittelijat
Kuten tämä antaa ymmärtää, tämän tyyppiset kirjoittajat suunnittelevat ennen kuin kirjoittavat. Ennen kuin he asettavat kynän paperille tai sormet näppäimistölle, heillä on jo selvä kuva siitä, mitä on tulossa. He tietävät miten tarina alkaa, mitä keskellä käy ja miten tarina päättyy. Kuten arkkitehdit ja saksalaiset insinöörit, heillä on valmiina piirustukset jotka kertovat, mitä mihinkin tulee ja miten kaikesta saadaan yksi, mahtava kokonaisuus.

Seikkailijat
Suomennos on hieman kömpelö, mutta antaa jonkinlaisen kuvan kirjailijasta, joka seikkailee omien hahmojensa rinnalla. Discovery writer tarkoittaa sitä, että selvittää itsekin matkalla, mikä juoni on, millaisia hahmot ovat ja niin edelleen. "Jumalan käsi" tulee ja ohjaa sinua ilman, että tietäisit valmiiksi lopputulosta tai edes seuraavaa välietappia. Tai vaihtoehtoisesti sinä olet puutarhuri joka asettaa ensimmäisen siemenen ja katsoo miten se kasvaa. Alkuun voi olla jonkinlainen luonnos siitä, miltä kaikki lopulta näyttää, mutta olet kuitenkin valmis antamaan kukillesi vapauden kasvaa juuri sellaiseksi, joksi ne kasvavat.

Mikä sinä olet?
Karkeasti jaoteltuna siinä on kaksi tapaa kirjoittaa, joista toiseen varmasti jokainen pystyy samaistumaan. Tässä kohti on hyvä selvittää, millainen kirjoittaja olet. Näillä muutamilla kysymyksillä pääset jo alkuun:

Voitko lähteä kirjoittamaan tarinaa vain yhdestä kohtauksesta? Jos tiedät vain yhden hahmon, voitko kirjoittaa ja saada siitä valmiiksi yhden, eheän kokonaisuuden? Saatko suunnittelematta valmista tarinaa?

Vai tarvitsetko sinä enemmän? Tiedätkö, että jos kirjoitat kuten yllä, päädyt pian umpikujaan? Pitääkö sinulla olla tarkempi käsitys tulevasta? Teetkö sinä jonkinlaisia muistiinpanoja? Pitääkö sinun tietää loppu, ennen kuin voit aloittaa tai edes uskot tekstistä tulevan yhtään mitään?

Näillä kysymyksillä pääset selville itsestäsi ja omasta kirjoittajatyypistäsi.

Mitä paremmin tunnet omat kykysi, sitä paremmin myös kirjoitat. Voit tällöin ottaa huomioon vahvuutesi ja heikkoutesi ja tehostaa kirjoittamisprosessiasi. Jos olet huomannut, ettet kykene kirjoittamaan ilman suunnitelmia, niin älä tuhlaa energiaasi projekteihin joiden tiedät kuolevan pian.

Itse olen selvästi seikkailija. Parhaat tarinani tulevat täysin yllättäen. Usein minulla on yksi lähtökohta, jota lähden selvittämään. Toisinaan en edes tiedä hahmoni nimeä tai miksi he ovat siellä, missä ovat. Kuljen heidän kanssaan eteenpäin ja samalla maailma maalautuu edessämme. Hiljalleen mennyt ja tuleva alkaa olla kirkkaampaa ja juonenkäänteet tulevat niin minulle kuin hahmoillenikin yllätyksenä. Kirjoittaminen on minulle raikasta ja jännittävää.

Viimeisimmät tarinat olen kirjoittanut juuri tuon yhden ajatuksen, kohtauksen perusteella. Tiedän, että näin tapahtuu, mutta miten päädyimme sinne, tai miksi ylipäätänsä olemme tässä kohtauksessa - sitä en vielä tiedä. Mitä tapahtuu sen jälkeen?

Monella tulee samanlaisia ideoita, mutta ero on siinä, miten tästä lähtee työskentelemään. Alatko hahmotella aikajanaa, vai teetkö kuten minä ja aloitat saman tien kirjoittamisen kohdasta, joka tuntuu hyvältä?

Vaikka yrittämällä yrittäisin, pystyn vain harvoin suunnittelemaan tarinaa muuten kuin kirjoittaessa. Monet kertovat saavansa suurimmat ja kirkkaimmat ideat tarinoihinsa lenkillä, salilla tai vaikkapa työssään. Itse en pysty siihen. Yritän keskittyä ajattelemaan tarinaa, mutta siitä ei tule mitään. Tarvitsen tekstin eteeni ja vasta silloin voimme yhdessä kasvaa, silloinkin vain jos kirjoitan tarinaa eteenpäin. Odottaminen ja tekstistä etääntyminen niin, että saisin tarinan hahmoteltua, ei minulta onnistu.

Mutta - minä olen myös suunnittelija. Nämä kaksi eri tapaa eivät nimittäin millään tavalla sulje toisiaan pois. Kyllä, minä olen suurimmaksi osaksi seikkailija niin novellien kuin romaanien kohdalla, mutta toisinaan suunnittelen, enemmän tai vähemmän. Usein suunnittelen siksi, että ajatukseni laukkaavat liian nopeasti, enkä kykene mitenkään pysymään perässä. Silloin minun on kirjoitettava ajatukseni ylös, jotten unohda niitä. Näin ollen minulla on joissain tarinoissa jo selvä suunnitelma siitä, mitä on tulossa. Toisinaan en tiedä yhtään mitä nurkan takana odottaa.

Toisaalla voidaan myös sanoa, että olen ajoittain äärimmäisen yksityiskohtainen suunnittelija. Viimeisimmän romaanikäsikirjoitukseni kanssa kävi niin, että päädyttyäni loppuun, aloitin tekstin kokonaan alusta, ajoittain jopa hyvin uudella tapaa. Ensimmäinen versioni toimi siis jonkinlaisena suunnitelmana jonka tarkoitus on tukea uutta tekstiä.

Se, millainen kirjoittaja olet, riippuu usein käsillä olevasta projektista. Toki jokaisella on ne omat varmoiksi todetut tavat, mutta toisinaan voi esimerkiksi kirjoittaa novellin ilman yhtään suunnittelua tai sen sijaan jo etukäteen päättää, miten kaikki päättyy. Jokainen tarina tarvitsee oman tapansa, kirjoittajalla voi olla esimerkiksi erilainen tapa työstää juurikin romaaneja ja novelleja. Romaaneja suunnitellusti, novelleja vapaasti. Tai sitten kyse riippuu ihan tekstistä. Yksi idea on valmiiksi niin selvä, ettei sitä tarvitse suunnitella, mutta seuraava vaatiikin huolellista aikajanan viilaamista.

Pointti on, että jokainen on jotain tältä väliltä. Kukaan ei kykene suunnittelemaan aivan kaikkea pienimmästä yksityiskohdasta lähtien, eikä kukaan voi olla ajattelematta etukäteen, mitä tulevassa voisi tapahtua. Nämä ovat kaksi ääripäätä, ja sinä olet siinä keskellä, enemmän tai vähemmän toista suosien.

Esimerkiksi kirjailija Brandon Sanderson on kertonut olevansa suunnittelija, hän aloittaa aina lopusta ja työskentelee siitä alkuun. Loput ovat hänelle se palkinto, minkä hän saa kirjoittamisesta. Hänellä on siis selvä suunnitelma, ennen kuin hän aloittaa kirjoittamisen. Kuitenkin kun hän aloittaa itse kirjoitusprosessin, hän ei vielä tiedä hahmojensa persoonallisuuksia. Niitä hän ei suunnittele etukäteen, vaan ne tulevat luontevasti osana tekstiä. Hahmoilla on tällöin vapaus tuntea omia tunteitaan, mutta heillä on silti selvä määränpää. Näin Sanderson on yhdistänyt kaksi tapaa omalla tavallaan.

George R. R. Martin taas on selittänyt, että vaikka hän tietää miten Tulen ja Jään laulu päättyy, on hän silti kirjoittajana seikkailija. Hän kuvasi tätä prosessia esimerkillä, jossa haluaisit ajaa Amerikan läpi. Ennen kuin aloitat matkan, suunnittelet reitin ja piirrät karttaan rasteja sinne, missä haluat käydä ja missä aiot pysähtyä. Tiedät siis minne tulet päätymään ja koska, mutta miten päädyt, minkä matkan teet pisteiden välillä, on mysteeri ja pysyykin sellaisena. Hän siis seikkailee matkansa tiettyjen kiintopisteiden, suurten juonenkäänteiden, välillä.

Ei kannatakaan ajatella olevasi pelkästään toinen näistä tyypeistä, koska harvoin näin on. Silloin myös suljet itseltäsi toisen puolen tarjoamat hyödyt. Ei ole mitään mitään "oikeaa" tai "parempaa" tapaa, on vain erilaisia tapoja ja kaikilla on omat hyödyt ja haitat. Yhdistämällä kahta, saat molempien parhaat puolet.

Löydä oma tyylisi
Jos et tunnista itseäsi kummastakaan leiristä tai sinusta tuntuu, ettet ole edes kokeillut toista, on syytä ottaa itselle harjoitustehtävä jossa testaat miten eri tyylit toimivat sinulla. Novelli on tähän erinomainen harjoitus, se on tarpeeksi lyhyt jotta se on helposti hoidettavissa, mutta on silti kokonainen tarina.

Jos siis koet tavallisesti olevasi suunnittelija, niin nyt tehtävänäsi on keksiä yksittäinen lähtökohta ja aloittaa kirjoittaminen suoraan siitä. Älä huoli, ettet tiedä mitä on luvassa. Käy rohkeasti kohti tuntematonta ja yrittää keksiä ratkaisuja ongelmiin sitä mukaan, kun ne koittavat.

Jos taas olet jo luonteeltasi seikkailija, yritä hillitä itseäsi ja käydä koko tarina läpi, ennen kuin kirjoitat itse tarinaa. Tyyli on vapaa. Kirjoitatko tiivistelmän, teetkö ajatuskartan vai pelkkiä ranskalaisia viivoja - se on sinun päätettävissäsi.

Ja vaikka kokisit olevasi jo valmiiksi toinen näistä, on syytä kokeilla molempia ja todeta, kumpi toimii sinulle paremmin. Ei kannata kuitenkaan ottaa suurempaa stressiä siitä, mihin kuulut - mitä luultavammin keksit täysin oman tyylin. Eikä kaikki sovi kaikille, kuten aiemmin mainitsin. Minulle suunnittelu tuntuu tuottavan enemmän vain päänvaivaa ja osa kirjoittajista sanoo, että jos he suunnittelevat liikaa, tarina menettää mielenkiinnon. Ja se on ihan ok, tärkeintä on, että pääset tarinan loppuun asti ja jatkat kirjoittamista. Muulla ei ole väliä.

Mitä on tulossa
Kahden viikon päästä käydään läpi seikkailija tyypin kirjoittajat, siis itseni kaltainen kirjoittaja, ja siitä kahden viikon päästä suunnittelijat. Näissä aion käydä tarkemmin sitä, mitä jokainen tyyppi oikein tarkoittaa, mitkä ovat heidän yleisiä vahvuuksia ja heikkouksia. Näistä on hyvä olla tietoinen, vaikkei käyttäisikään tiettyä tyyliä.

Siihen mennessä, mikä on sinun tyylisi? Tunnistatko itsesi selvästi toisesta, vai oletko jotain siltä väliltä? Vai oletko koskaan edes ajatellut tätä, onko sinulla mitään käsitystä kumpi kirjoittaja olisit?

***

Tässä on linkit juttuihin, joissa käsittelen tarkemmin seikkailijoita ja suunnittelijoita:
- Seikkaileva kirjoittajatyyppi
- Suunnitteleva kirjoittajatyyppi

20 kommenttia:

  1. Minä taas olen sitä mieltä, että en usko koko seikkailijatyypin olemassaoloon. Ei sellainen ole mahdollista, että lähtee kirjoittamaan ja yhtäkkiä siinä on valmis romaani. Ei se mene niin. Jokainen suunnittelee ainakin jonkin verran. Itse luulen pikemminkin, että seikkailijatyypit eivät vain ole tietoisia suunnittelusta; se on jotakin alitajuista. Mutta se kuitenkin on siellä ja ohjaa koko ajan tekstiä johonkin suuntaan, sillä ilman ohjausta, teksti ei liikkuisi minnekään.

    Itse olen kai joskus ollut enemmänkin tällainen seikkailijatyyppi ja nykyään enemmän suunnittelija. Eli siis suomeksi sanottuna suunnittelen nykyään tarkemmin tekstejäni. Aiemmin suunnittelin tekstejäni mielessäni ja niin tekstit vaikuttivat syntyvän tyhjästä, vaikka jokaisen takana oli suunnattomasti aivotyötä takana. Nykyään kun olen joutunut pohtimaan kirjoittamista ja kirjoittamisprosessia enemmän, olen tullut myös tietoisemmaksi suunnittelutyöstä. Ja niin ollen suunnittelu ei ole enää alitajuista vaan hyvinkin tietoista ja tarkoitusperäistä.

    Tällaiset tyyppiluokittelut ovat huuhaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen näkökulma!

      Kuitenkin - itse voin taata, että suunnittelematta voi kirjoittaa. Totta kai voit sanoa, että jokainen päätökseni on osa suunnittelua josta en ole tietoinen, mutten omien kokemuksieni kautta usko siihen. Romaani ei vain "ilmesty" tyhjästä, ei tietenkään. Se vaatii yhtä paljon työtä kuin suunniteltu tekstikin, joka päivä on istuttava koneen ääreen ja kirjoitettava. Itse asiassa seikkailija kirjoittajan prosessi voi kestää jopa kauemmin, onhan toisella valmiina muistiinpanot, joista katsoa minne etenee ja miten.

      Mutta otetaan vaikkapa tämä romaanikäsikirjoitus, josta itse jutussa kerroin: oletin siitä tulevan jonkin sortin lyhyt tarina, mutta mitä pidemmälle kirjoitin, sitä laajemmaksi se kasvoi. En alussa tiennyt mitä tulee tapahtumaan tai mihin kaikki päättyy, en edes tiennyt koska tarina päättyy. Jossain kohti tajusin tekstin suuntaavan kohti tiettyä loppua, mutta miten kaikki ratkeaa, selviää itsellekin vasta aivan lopussa.

      Suunnittelemattomuudesta kertoo myös se, että teksti oli aluksi hyvin vahvasti päähenkilön tarina. Hän oli se, joka liikutti tarinaa ja jota seurattiin, muut olivat vain sivuhahmoja. Sitten kirjoitin eräälle hahmolle lyhyen, mutta oleellisen roolin, ja siinä oikeastaan se. Hahmo katosi, mutta jätti päähenkilöön jäljen. Tämän jälkeen kuitenkin tajusin, että tämä lyhyt rooli on mahtava. Tuloksena oli se, että tämä sivuhenkilö oli lopulta koko tarinan jälkipuolta liikkutava voima ja joka sai melkein kolmanneksen itse tarinasta.

      Tai toinen esimerkki: käsillä olevassa tekstissäni on kaksi ihmistä, jotka haluavat tappaa toisensa epäselvistä syistä. Olen päättänyt tästä tulevan kolmiosainen ja kliimaksi on viimeisessä osassa, johon siirryn näinä päivinä. Kumpi heistä kuolee ja miksi? Minulla ei ole todellakaan mitään hajua. Olen tietyllä tapaa siis samassa asemassa kuin lukija, kaikki on avoinna ja odotan itsekin miten tarina päättyy (enkä siltikään ole samassa asemassa, minähän siellä naruja vetelen).

      En tiedä kutsuisitko tätä kaikkea suunnitteluksi, mutta minä en. Minusta on selvää, ettei minulla ole mitään master plania tämän kaiken takana, minä ikään kuin improvisoin ja muokkaan tätä samalla. Tietenkin voidaan väittää, että kaikki on alitajuista enkä tiedä sitä, mutta mielestäni se tuntuu hölmöltä, jos minulla tosiaan ei ole Mitään hajua.

      Mainitsin myös tekstissä, etten kykene suunnittelemaan tekstejä, jos en ole kirjoittamassa. Näin ollen minulla ei oikeastaan ole yhtään enempää eväitä silloin, kun aloitan itse kirjoittamisprosessin.

      Jos olet yhä sitä mieltä, että nämäkin tapaukset ovat jotain, mitä en itse tiedosta, niin tuon sinulle uuden näkökulman; seikkailijat ovat vapaampia tekemään muutoksia teksteissään. Jos kirjoittaja tietää heti alusta, miten tarina tulee missäkin kohti etenemään, on hän luonnollisesti vähemmän halukas muuttamaan suunnitelmaansa kesken matkaan. Se tarkoittaa lisätyötä eikä suunnitelma välttämättä enää toimi.

      Seikkailija voi näkökulmastani tehdä enemmän massiivisia muutoksia, kuten esimerkkini jossa koko tarina muuttui yhden kohtauksen tulosta. En sano, etteikö suunnittelija voisi tehdä näin, mutta olettaisin, että tämä on yleisempää seikkailijalla.

      Tai jos tämäkään toimi, niin ehkä se sitten on se, että kirjoittaja ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, mutta on jo alitajunnassa miettinyt sen. Ei sekään ole mahdotonta. Tekeekö se kirjoittajasta huonomman? Ei minusta. Suuret kirjoittajat kertovat kirjoittavansa juuri tällä tavalla, aina Stephen Kingistä lähtien. Asenne seikkailijoita kohtaan toki on kriittisempi, he ovat "onnekkaita" eivätkä tee "oikeaa työtä". Tämän asenteen aistin, kun kuulin mainitun "Jumalan käden ohjaamat". He eivät ole ammattilaisia kuten "oikeat kirjailijat, jotka suunnittelevat".

      Jos tyyppiluokittelu tuntuu huuhaalta, unoda se nimi. En ole jakamassa kirjailijoita kasteihin, yritän tuoda ilmi tapoja kirjoittaa juurikin sitä varten, että olisit tietoisempi siitä, mitä teet ja miten voisit hyödyntää sitä.

      Poista
    2. Ei, en voi vieläkään sanoa, että uskoisin tuolla seikkailutavalla kenenkään saavan loistavaa käsikirjoitusta aikaiseksi. Varmasti voi saada jotakin aikaiseksi, mutta tuskin mitään, missä on juonta tai kokonaisuutta tai jossa alku ja loppu ovat jonkinlaisessa yhteydessä toisiinsa. Vähintään teksti vaatii erittäin paljon muokkaamista, ennen kuin siitä tulee hyvää.

      Olen vieläkin sitä mieltä, että kyllä ne seikkailijatkin suunnittelevat. Se ei ehkä tapahdu ennen kirjoittamista, mutta kirjoittamisen aikana kyllä. On minullekin tapahtunut tällaisia iloisia yllätyksiä, että olen vasta kirjoittamisen aikana tajunnut jonkin yksityiskohdan tai massiivisen juonenkäänteen, ja ollut hyvin iloinen, kun olen huomannut sen sopivan täydellisesti muuhun kokonaisuuteen. Sattuman kauppaako? Tuskin. Mutta alitajuntaan voin uskoa. Alitajunta on fiksu, koska sillä on aikaa tarkkailla ja pohtia kaikkea siellä taustalla... ja aina välillä se kertoo huomiotaan ääneen ja ihmetyttää meitä. Se ei ole jumalan johdatusta. Ja se on suunnittelua, vaikka valvemielellä ei olisikaan siitä mitään ymmärrystä.

      Poista
    3. Hyvä on :) Mieltäsi ei voi kääntää, mutta ei se mitään - mielenkiintoinen näkökulma joka tapauksessa.

      Itse kuitenkin tässä olen onnistunut, siis kirjoittanut tarinanjossa on alku ja loppu ja kaikki on yhteydessä ihan ilman suunnitelmaa. Usein nämä menevät yllättävänkin monimutkaisia reittejä, alkuvuonna kirjoittamani tarina hyppii niin ajassa kuin paikassakin, missään nimessä ei mennä kronologisessa järjestyksessä. Eikä tämä vaatinut jälkeenpäin sen suurempaa korjausta, lähinnä kieliopillista viilaamista. Romaani taas vaatii jonkin verran (kun sen vain ehtisi tehdä).

      Mutta turha siitä on sen enempää väitellä. "I agree to disagree."

      Piti jo viime kommentissa kiittää että toit mielipiteesi esiin, on hienoa päästä keskustelemaan aiheesta! Kiitos aktiivisuudesta :)

      Kutsutaan sitä itse miksi ikinä haluammekin, alitajunnaksi, Jumalan johdatukseksi, sattumaksi, improvisoinniksi, kirjailijan työksi tai miksi tahansa, ei sillä niin väliä. Mitä toivon, en ole kommentistasi ihan varma oletko tätä mieltä, joten pieni varaus, että et lyttäisi tällä tavalla kirjoittavia. Minä en ole moksiskaan - olen jo oman tapani löytänyt - mutta ne jotka yhä etsivät tyyliään, niin heille haluan tuoda esille, että tämä on yksi tapa kirjoittaa. Suunnittelu ei ole aina pakollista. Jossain määrin se on aina hyödyllistä (keskustelen tästä lisää myöhemmissä), mutta ei välttämätöntä. Seikkailen voi myös kirjoittaa, juontaa se sitten mistä tahansa.

      (Mutta! Vaikka kaikki seikkailukin olisi vain piilotettua suunnittelua, niin onhan ne silti täysin eri tapoja kirjoittaa. Vaikka ideat tulisivat samaa kautta, on toisessa kirjoitettu valmiiksi ja käyty läpi, mitä tullaan kirjoittamaan, kun taas toisessa se selviää vasta kirjoittaessa.

      Ymmärrän, että mielestäsi on parempi käydä tämä prosessi tietoisesti etukäteen, mutta jos alitajunta on viisas ja vanha havainnoija, niin eikö tämä sitten ole ihan toimiva tapa?

      Ei mene läpi? No. Ei sitten. Mutta on siinä silti kaksi järkevää tapaa.)

      Poista
    4. En tietenkään lyttää ilman suunnittelemista kirjoittamista! Jos joku saa sen tyylin toimimaan, niin miksi ei. Olen itsekin kirjoittanut joskus vähän siihen tyyliin... Suunnitellut noin puolet tarinasta ja sitten lähtenyt kirjoittamaan, ja keksinyt loput kirjoittaessa. Ja kyllä niin saa aineistoa aikaiseksi. Joskus se voi johtaa ongelmiin, kun tajuaa vasta 70 sivua kirjoitettuaan, että juonessa möllöttää valtaisa aukko, mutta näitä tapahtuu myös suunnittelijoille. Aukoilta on vaikea välttyä. Eli mikään tapa ei ole aivan virheetön.

      Poista
    5. Hienoa kuulla!

      Jep, se onkin yksi suunnittelemattomuuden suurimmista kompastuskivistä: mitä kun tajuankin, ettei tästä tule mitään? Mutta mitä enemmän kirjoittaa, saa varmuutta ja oppii, että tarina kyllä löytää jotenkin päätöksensä.

      Ja kuten sanoit, joskus näin käy myös suunnitelman kanssa. Se vasta harmittaakin.

      Poista
  2. Minä olen kai enimmäkseen seikkailija. Tarinani alkavat yleensä yhdestä kohtauksesta tai yhdestä aloituslauseesta, mutta en tiedä miten se päättyy ennen kuin alan kirjoittaa. Tosin yleensä kirjoitan myös lopetusluvun aika alussa ja sitten kuljen alusta loppuun, mutta en tiedä mitä kaikkea matkan varrella on. Joskus sitten lopetusluku ei tietysti sovi millään tavalla kuvaan. Joitakin asioita suunnittelen joskus päässäni, mutta en kirjoita koskaan juuri mitään ylös etukäteen, se ei vain jotenkin onnistu minulta... Joskus kyllä tuntuisi, että olisi helpompi kirjoittaa eikä tekstit vaatisi niin paljon korjausta jälkikäteen, jos ne olisi etukäteen suunnittelut paremmin, mutta toisaalta tämä tapa sopii minulle. Se tekee kirjoittamisesta minulle hauskaa, kun en tiedä mitä on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on monia samoja piirteitä, joskin olen oppinut, että kaikki ideat on heti kirjoitettava ylös - vaikka kuinka itsellesi vannot, että tätä en voi mitenkään unohtaa, sen unohtaa silti. Ajatus kun laukkaa eteenpäin, niin vaikka suunnitelmaa ei pitänyt olla, yhtäkkiä sellainen on, täysin vahingossa.

      Se tosiaankin tekee kirjoittamisesta hauskaa !

      Poista
  3. Minusta näille ei ole ihan selkeitä laatikoita. Sovellan molempia tapoja eri vaiheissa ja eri projektien kanssa. Jos teen suunnitelman, jätän tilaa seikkailulle. Jos seikkailen, saatan siirtyä esimerkiksi puolessa välissä suunnitteluun. Välillä liika suunnittelu tappaa projektin heti alkuunsa, välillä ei tarvitse seikkailla ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niille olekaan selvää jakoa, epäilen kenenkään olevan vain toista. Itsellä menee myös hyvin projekti kohtaisesti - jokainen teksti onkin omanlaatuinen aina kirjoittamisesta lähtien.

      Poista
  4. Olen todennut olevani sikäli enemmän suunnittelija, että minulla on oltava kohtuullisen paljon käsitystä siitä, mitä olen tekemässä, ennen kuin lähden kirjoittamaan. Olen aikaisemmin aloittanut montakin käsikirjotusta niin, että tiedän vain aloitustilanteen ja jotain vähän muuta, mutta sitten ne ovat jääneet aloituksiksi. Jos en suunnittele kohtuullisen pitkään, viimeistään 50-100 sivun jälkeen tarina jää vain haahuilemaan tietämättä mihin on menossa ja miksi sitä edes kirjoitan, ja lopulta kyllästyn itse koko tekeleeseen.

    En kuitenkaan ole insinööri tai arkkitehti, jolla on tarkat piirustukset. Ehkä suunnitteluni muistuttaa sitä, että ennen maastoon lähtemistä katselen kartasta, mihin sitä voisi mennä ja mikä reitti voisi olla hyvä, ja mitä nyt ainakin haluan nähdä kun liikkeellä olen. Voi olla, että matkan varrella teen ties mitä koukkauksia tai keksinkin mennä eri paikkaan, ja joka tapauksessa kartasta ei näe, mitä kaikkea tulen matkan varrella kohtaamaan, tai miltä se tulee tuntumaan, näyttämään, kuulostamaan, tuoksumaan ja miten se tulee minua liikuttamaan.

    Ennen kuin lähden kirjoittamaan, haluan, että minulla on yleensä: juonisuunnitelma esim. n. 1 sivun pituisena, keskeisimmistä henkilöistä vähän profiilia ja ajatus siitä mikä heidän tarinansa voisi olla; ja mahdollisen taustatutkimuksen tarve mietittynä ja ainakin osittain myös tehtynä (kun kirjoittaa historiallista, tämä on hyvä olla selvillä, ettei ainakaan päädy kirjoittamaan jotain isoa juttua täysin ristiriidassa faktojen kanssa). Kaikki nämä asiat voivat muuttua kirjoittaessa ja muuttuvatkin. Mutta minulla on oltava jotain mitä kohden kirjoittaa, ja jokin perusrakenne ajateltuna vaikka se sitten muuttuisikin. Muuten vain ei toimi. Sitä paitsi nautin suunnattomasti suunnitteluvaiheesta. En tarkoita niinkään mitään hillitöntä muistiinpanojen tekoa ja kohtaus kohtaukselta -suunnitelmia, vaan esim. sitä kuinka tarina kasvaa päässäni kun kuuntelen jotain siihen sopivaa musiikkia; kuinka vien tarinan kävelylle ja kohtaukset syttyvät eloon päässäni kun kuljen lähipuistossa; kuinka kaikesta lukemastani, näkemästäni ja kuulemastani tarttuu jotain joka kasvattaa tarinaa ja tuo siihen uusia ulottuvuuksia. Sitä tapahtuu toki myös ensimmäisen version kirjoittamisen aikana ja editointivaiheissa, mutta nautin kovasti siitä tarinan kehittelystä mielessäni, joka tapahtuu ennen kuin ensimmäistäkään sanaa on tiedostoon kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mainiolta tavalta kirjoittaa! Siinä tosiaan on yhdistetty kaksi eri tapaa, kuten GRRM. Itse en vaadi, mutta toisinaan päädyn kirjoittamaan juurikin näin. Ehdin saada sen sivun mittaisen selostuksen valmiiksi, ja sitten alkaakin itse tarina. Jotain ideaa on minne mennä, muttei täydellisen varmaa. Se kuitenkin helpottaa siinä mielessä, että se vähentää mahdollisuutta ajautua kohtaukseen, josta ei löydä tietä ulos.

      Poista
    2. Se ei ole minulla mikään tietoisen suunnittelun tulos, se vain on muotoutunut tavakseni kirjoittaa, enkä mitenkään erityisesti ajattele miten se suhtautuu joihinkin yleisiin kirjoittajatyyppeihin. Tuollaiset jaottelut, vaikka niissä selvästi onkin totuutta, ovat kuitenkin aina vähän kärjistäviä, ja useimmissa kirjoittajissa on varmaan molempia piirteitä. Minäkin tykkään toisaalta päästä jo alkuvaiheessa kirjoittamaan jotain, osa ideoinnistani tapahtuu kirjoittamalla, esim. siten että alan kirjoittaa jotain mielessäni olevaa kohtausta, hahmokuvausta tms. ja katson mitä siitä tulee. Mutta ne ovat aina vain "kokeiluja", jotka eivät useimmiten mitenkään siinä muodossa päädy käsikirjoitukseen. Jos alkaisin siinä vaiheessa jo kirjoittaa käsikirjoitusta, se ei toimisi minulle, eikä kirjoittamalla ideointi olisi niin vapaata, kun alkaisin ajatella liian aikaisin kokonaisuutta. Joitain yksittäisiä juttuja olen toki saattanut kirjoittaa niinkin että vain alan kirjoittaa, varsinkin novellien yms. lyhyiden juttujen kanssa näin voi olla, mutta silloin se onnistuu usein sillä, että minulla on tullut nopeasti käsitys tarinan kulusta. Tai saatan aloittaa kirjoittamisen tietämättä mihin olen menossa, ja pysähtyä jossain vaiheessa suunnittelemaan.

      Poista
    3. Juu, ei niitä olekaan tarkoitus tietoisesti ajatella, että nyt teen tätä ja tätä. Parasta tulee, kun tietää mitä keinoja on ja sitten hyödyntää tavalla, mikä itselle tuntuu luonnolliselta. Huomamattaan sitä oppii hyödyntämään jonkinlaisia tekniikoita enemmän, ja niin on vain hyvä :) Kaikilla kirjoittaminen on varmasti eri tekniikoiden sekamelskaa, mutta ehkä juuri siksi, ettei sitä ajatella tietoisesti, siitä saa yhden, eheän kokonaisuuden.

      Poista
  5. Olen kirjoittatyypiltäni suunnistaja, selvästikin! En seikkaile ilman karttaa, koska eksyn saippuaoopperaan. En myöskään jaksa tehdä täydellistä pohjapiirrosta, harvoin kun tarvitaan sitä nippelitietoa, jota olen sata sivua kirjottanut ylös. Olen kirjoittajana anarkisti ja haluan rikkoa sääntöjä ja rajoja, jopa niitä omiani, joten en voi sitoa itseäni minkäänlaiseen valmiiseen muottiin.

    Minulla on kartta ja kompassi ja lähden niiden kanssa metsään. Yleensä eksyn reitiltä muutaman kerran, jotkut rastit jäävät hakematta, mutta pari tuntematonta lenkkeilijää tulee vastaan ja heidät lisätään tarinaan.

    Jonkinlainen suunnitelma on pakko olla, koska muuten kirjoitan itseni umpikujaan. Olen muutamia kertoja aloittanut mielenkiintoisesta kohtauksesta ja siihen ne tekstit jäävätkin. Suunnitelmat voivat matkalla muuttua rajustikin, mutta jokin runko on oltava. En voi piirrostakaan tehdä ilmaan.

    Vuosien varrella olen kokeillut monia tyylejä ja tämä on se, jolla voin tarinani rakentaa. Kaipa se on hioutunut sellaiseksi satojen erehtymisien myötä :) Mutta helpottaa ja nopeuttaa kirjoittamista huomattavasti, kun tietää, miten tekstiä lähdetään työstämään. Ei tarvitse enää lyödä päätä seinään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että sinäkin olet jo löytänyt oman tyylisi ! Ei se heti tule, vaan se vaatii sitä, että kokeilee eri tapoja. Kun sen on löytänyt, kirjoittaminen helpottuu ja muuttuu huomattavasti nopeammaksi.

      Poista
  6. Minä kirjoitan sillä tavalla, etten tee lähes lainkaan muistiinpanoja. Olen kyllä yrittänyt, mutta muistiinpanoni tuppaavat tulemaan liian pitkiksi. :/ Enkä enää jaksa lukea niitä. No jaa.

    Joskus kuitenkin selvittelen ajatuksiani paperille, tosin harvoin juonellisesti. Yleensä selvittelyni ovat englanniksi (en tiedä miksi) ja käsittelevät jotain asioita tarinani maailmasta ja historiasta, eivät niinkään juonesta.

    Tarinani kehittyvät päässäni. Siellä ne ovat pysyneet, enkä ole unohtanut ainoatakaan tärkeää tai mielestäni hyvää kohtaa. Jotkin harvat, jotka olen unohtanut, ovat olleet unohtamisen arvoisia.

    Ja jos ottaa huomioon, että pisin tarinani on neliosainen - periaatteessa neljään kirjaan jakautuva - ja sille on kaksi jatko-osaa, joista toinen on neliosainen ja toisessa on toistaiseksi kolme osaa, ja sitten on vielä toinen erillinen tarina, jossa on kolme tai neljä osaa, ja ne kaikki ovat pysyneet päässäni yli vuoden ajan... Aika hyvin vedetty, sanoisin. :D

    Minä teen sillä tavalla, että kirjoitan ne kohdat, jotka ovat muovautuneet kauimmin mielessäni. Joskus kirjoitan one-shotteja, jos mieleeni pulpahtaa jokin hyvä tarinanpätkä. Ne ovat vähän niin kuin muistiinpanoja, mutteivät kuitenkaan.

    Ja sitten koko tarina... Näyttää siltä, että kirjoitan ensin pääkohdat tarinassani, ja sitten täytän välit. Siihen suuntaan tämä kovasti näyttää luisuvan.

    Heh, saakohan kukaan tuosta tekstistä mitään selkoa... No jaa, aina boi yrittää. :D

    - DREVtheDraochra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuosta saa, ja hyvin pystyn samaistumaan tilanteeseesi!

      Minulla on toisinaan vähän sama juttu muistiinpanojen kanssa, varsinkin lukiossa jätin esseiden suunnittelun kokonaan, koska huomasin muistiinpanojeni olevan itse pääteksti.

      Sama koskee myös siinä, ettei hyviä ideoita tunnu unohtavan millään, ja jos, niin vain väliaikaisesti. Joskus näin on kuitenkin käynyt, ja siksi painotan aina sitä, että kannattaa ne silti kirjoittaa. Se vähintään selventää ajatuksia, eikä tarvitse kirjoittaa kuin muutama vinkki, josta itse muistaa paremmin. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin tietää asiaan ratkaisun, jota ei vain keksi.

      Kuulostaa kunnianhimoiselta tarinalta, vähintäänkin! Itsellänikin on fantasiasarja, joka on itsessään vähintään neliosainen ja sisältää parin kolmen kirjan esiosasarjan. Jatkohan on tietysti avoinna, joten sitäkin saattaa tulla lisää. Olen kuitenkin tajunnut, että tämä haave on niin kunnianhimoinen, että kannattaa suosiolla jättää myöhemmille vuosille, kun kirjoituskokemustakin on enemmän :)

      Poista
  7. Itse voin tunnistaa itseni hyvinkin tarkkaan tuosta sinun kirjoitustyylistäsi. Yhtäkkiä, kun idea pulpahtaa päähän, alan kirjoittaa. Sitten, kun on päästy johonkin yhteisymmärrykseen, mistä tarina voisi kertoa, kirjoittelen ideoitani/henkilöiden repliikkejä jostain keskeltä tarinaa ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta puuhalta. Itse tosin pyrin kirjoittamaan kronologisesti tarinaa eteenpäin ja jos nyt satun saamaan idean keskeltä tarinaa, niin sitten kirjoitan sen vain muistiinpanona ylös. Toisinaan siinä saa purra hammasta, ettei siirry eteenpäin, mutta se voi toimia myös hyvänä palkintona sitten kun sinne pääsee.

      Poista